Joona Haatainen

12.6.2021

Trootin uudet nimitykset

Kulunut vuosi vauhditti Trootin muutosta vaikuttajaverkostosta vaikuttajavetoisen markkinoinnin suunnittelutoimistoksi. Uuden toimintamallin myötä olemme päässeet luomaan hienoja kokonaisvaltaisia asiakkuuksia sekä kehittämään luovia vaikuttajamarkkinoinnin konsepteja niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Muutoksen johdosta olemme aiempien rekryjen lisäksi entisestään vahvistaneet Trootin luovan suunnittelun, tuotannon ja asiakkuusjohdon tiimejä sisäisillä nimityksillä.

NimityksetTrootin alkutaipaleelta, vuodesta 2014 saakka mukana ollut tapahtumatuotannon myynnin vetäjä Joona Kettunen siirtyy osaksi uusasiakashankinnasta vastaavaa tiimiä, tittelinään Business Development Manager. Creative Producer Reetta Kallio siirtyy osaksi Trootin suunnittelutiimiä vahvalla strategisella ja luovalla osaamisellaan. Reetan titteli on vastaisuudessa Creative.Trootin pitkäaikainen Creative Producer Annika Hämäläinen siirtyy maaliskuun alussa Account Directorin rooliin vastaamaan muun muassa performance- ja verkkokauppa-asiakkuuksista.Finance and Office assistant Laura Seppänen siirtyy tuotannon tiimiin Creative Produceriksi.

Katso myös

Tutustu blogiimme→

Joona Haatainen

14.6.2021

Kirkastimme Trootin tarjooman

Kirkastimme Trootin tarjoomaa vastaamaan entistäkin paremmin asiakkaidemme tarpeita.
Lue lisää →

Kaisa Suomela

14.6.2021

Tutkimus: sosiaalisen median vaikuttajan suositukseen luotetaan julkisuuden henkilöä enemmän 

Tutkimme keväällä suomalaisten suhtautumista sosiaaliseen mediaan ja vaikuttajamarkkinointiin. Tavoitteenamme oli ymmärtää syvällisemmin kuluttajien sosiaalisen median käyttöä sekä suhdetta eri medioihin ja vaikuttajiin.
Lue lisää →