19.9.2024

Vaikuttajamarkkinointia vaivattomasti – Miksi yritysten tulisi kääntyä vaikuttajamarkkinointitoimiston puoleen?

Digitaalinen aikakausi on todistanut sosiaalisen median alustojen räjähdysmäisen kasvun. Eri alustat kilpailevat keskenään ihmisten ajasta ja huomiosta. Mahdollisimman kiehtovilla sisällöillä näkyvyydestä kilpailevat myös alustojen sisällä niiden käyttäjät, oli kyse sitten tavallisista ihmisistä, vaikuttajista, brändien sometileistä tai sosiaaliseen mediaan erikoistuneista mediabrändeistä. Some alustojen vaikuttajat ovat johdonmukaisella, huomiota herättävällä sisällöntuotannollaan onnistuneet hankkimaan itselleen lojaalin yleisön ja ansainneet suuren näkyvyyden omilla kanavilla, jota nyt myyvät brändeille.

Useat yritykset tiedostavat vaikuttajamarkkinoinnin tehokkuuden tavoittaa oma kohdeyleisö ja rakentaa vahva brändinäkyvyys somessa. Kun vaikuttajien rooli digitaalisessa markkinoinnissa on vahvistunut, monet yritykset ovat päätyneet pohtimaan, kuinka he voisivat parhaiten hyödyntää vaikuttajia kampanjoissaan. Tämä onkin oiva hetki harkita markkinointitoimiston apua vaikuttajamarkkinoinnin toteuttamisessa. Tässä blogipostauksessa kerromme, miksi yritysten kannattaa hyödyntää Trootia vaikuttajamarkkinoinnissa ja siten maksimoida kampanjan tavoitteiden onnistuminen.

Lue lisää vaikuttajamarkkinoinnin keinoista tästä.

Asiantuntemus ja kokemus

Troot on luova someen ja vaikuttajamarkkinointiin erikoistunut markkinointitoimisto, jolla on lähes kymmenen vuoden vankka kokemus erilaisista vaikuttajayhteistöistä ja vaikuttajien kanssa työskentelystä. Tunnemme vaikuttajamarkkinoinnin parhaat ja ajankohtaiset käytännöt, ja pystymme luomaan suunnitelmia, mitkä sopivat yrityksien ja heidän kampanjoiden tavoitteisiin.

Laaja vaikuttajaverkosto

Meillä Trootilla on laajat kontaktiverkostot erilaisiin vaikuttajaryhmiin ja pidämme jatkuvasti silmällä pinnalla olevia, nousevia tähtiä. Nykyään sosiaalisen median sisällöntuottajia on eri alustoilla niin paljon, että sopivien vaikuttajien löytäminen ja valitseminen voi olla vaikeaa ja aikaa vievää. Voimme auttaa yritystä löytämään juuri heille oikeat, brändin kanssa yhteensopivat vaikuttajat, joilla on vahva sitoutunut seuraajakunta ja vaadittava osaaminen sisällöntuotantoon. Hyödynnämme vaikuttajien löytämiseen asiantuntijoidemme näkemystä sekä alan johtavia työkaluja. Näin ollen voimme tarjota yritykselle mahdollisuuden yhteistyöhön vaikuttajien kanssa, joita ei ehkä olisi muuten osattu miettiä tai edes tavoitettu. Olemme tehneet monien vaikuttajien kanssa yhteistyötä jo vuosien ajan ja näin saatu rakennettua monien pitkäaikaisten ammattivaikuttajien kanssa luotettava ja kestävä suhde.

Suunnitelmallisuus ja koordinointi

Vaikuttajamarkkinoinnin menestyminen vaatii suunnitelmallisuutta ja koordinointia. Troot voi hoitaa asiakkaan puolesta kaikki yksityiskohdat kampanjan suunnittelusta vaikuttajien yhteistyösopimusten ja sisällöntuotannon kautta aina kampanjan seurantaan ja raportointiin. Tämä vapauttaa yrityksen resursseja ja aikaa, jotta se voi keskittyä muihin oman liiketoimintansa alueisiin.

Tulosten kattava raportointi ja analysointi

Trootilla tarjoamme kampanjoiden kattavaa raportointia ja analysointia. Me seuraamme käynnissä olevia kampanjoita ja keräämme tietoa sen vaikutuksesta brändiin ja yleisöön. Tämä data auttaa yritystä ymmärtämään kampanjan onnistumista ja tarjoaa arvokasta tietoa tulevien kampanjoiden suunnittelua varten.

Trootilla käytössämme on CreatorIQ, joka on maailman johtava vaikuttajamarkkinoinnin työkalu. Sen avulla voimme tehokkaasti suorittaa vaikuttajien kartoituksen, hallinnoida kampanjoita, optimoida niitä ja raportoida tulokset helposti sekä selkeästi yhden alustan alla. 

Monikanavaisuudella tehot irti vaikuttajamarkkinoinnista

Kuitenkin kovan kilpailun ja some-alustojen algoritmien muutosten myötä vaikuttajat tavoittavat orgaanisesti erityisesti Instagramissa ja TikTokissa vain pienen osan yleisöstään. Jotta vaikuttajamarkkinoinnista saadaan kaikki tehot irti ja varmistetaan riittävä tavoittavuus suosittelemme, että vaikuttajien sisältöjä jaellaan ostetulla mainonnalla. Näin tavoitetaan mahdollisimman laajasti vaikuttajien olemassa olevat yleisöt sekä uudet silmäparit aiheesta kiinnostuneiden keskuudessa. Mainonnassa voidaan hyödyntää vaikuttajien omiin kanaviin tuottamia sisältöjä tai vaikuttajien kanssa voidaan myös luoda sisältöjä ostettua mainontaa varten. Nämä kaikki kannattaa ottaa huomioon jo hyvissä ajoin osana suunnitteluprosessia jotta vältytään yllätyksiltä tuotantovaiheessa. 

Vaikuttajien tunnettuutta tai esimerkiksi osaamista jostakin aihealueesta voidaan hyödyntää myös brändin omissa kanavissa. Trootin in-house tiimi voi tuottaa yhdessä vaikuttajien kanssa sisältöjä brändin kanaviin (somet, verkkosivut, myymälämateriaalit) tai mainontaan. Lisäksi olemme toteuttaneet vuosien varrella satoja vaikuttajavetoisia tapahtumia. 

@nuppipaa Mainos: @Fazer 🩵 Halusin maistaa Fazerin Sinisen Ässä Mix Hedelmä -uutuuslevyä paikassa missä kukaan ei ollut vielä maistanut sitä 😌 Tunnistatteko paikan? 😍 #fazersininen #tiktoksuomi #fyp #ässämix ♬ alkuperäinen ääni - Nuppu Oinas
@houseofjaffa

Aiotko sä maistaa tänä kesänä Jaffaliinia?🍉🍓😋❤️

♬ alkuperäinen ääni - House of Jaffa
Meemitalo Tour 2023

Apu voi olla avain menestykseen

Vaikuttajamarkkinointi on voimakas työkalu brändin tunnettuuden lisäämiseen ja yleisön sitouttamiseen. Trootin ammattimainen tuki tekee vaikuttajamarkkinoinnista helppoa ja entistä tehokkaampaa. Jos yrityksesi haluaa laittaa vaikuttajamarkkinointinsa seuraavalle tasolle, meidän apu voi olla avain menestyksekkääseen vaikuttajakampanjaan.

Lue lisää vaikuttajamarkkinoinnin hinnoittelusta tästä.

Etsitkö vaikuttajamarkkinoinnin kumppania? Ota yhteyttä tiimiimme!

Haluatko lisätietoa? Ota yhteyttä tiimiimme!
Ota yhteyttä
Webinaaria ei löydy